Taas mennään podcast on nyt julkaistu!

Taas mennään! on lasten ja nuorten taide- ja kulttuuriharrastuksia käsittelevä podcast, jonka käsikirjoittajina ja juontajina toimivat Seinäjoen Alakylän koulun 6A-luokan oppilaat. Podcastin jaksoissa käsitellään teatteria, sirkusta ja parkouria, elektronista musiikkia, bändisoittoa sekä käsitöitä. Jokaiselle harrastukselle on oma jaksonsa, jossa selvitetään, mikä harrastuksessa viehättää ja miksi lapset ovat valinneet juuri tämän harrastuksen.

Idea podcastin tekemiselle syntyi halusta lisätä lasten kuulemista ja lasten toteuttamaa kulttuuritoimintaa. Oppilaat ovat käsikirjoittamisen ja juontamisen lisäksi suunnitelleet myös podcastin nimen, logon ja jaksoissa kuultavan tunnusmusiikin. Jaksoissa kuullaan kutosluokkalaisten lisäksi myös muita Alakylän koulun oppilaita sekä Hyllykallion koulun bändikerholaisia. Jaksot ovat pituudeltaan 7,5-15,5 minuutin mittaisia.

Kuuntele podcast:

Spotifyssa

Anchorissa. 

Julkaisija: Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden Lastenkulttuurikeskus Louhimo. Äänituotanto: Visio Creative.